Sivuston blogi

Kuva: OKSAVUORI VIIVI
OKSAVUORI VIIVI - lauantai, 21. huhtikuuta 2018, 12:06
Kaikille Internetin käyttäjille

Lähdin Suomesta 15.4 Kohti Italiaa, lähteminen jännitti  jonkus verran uusi työpaikka ja uusi maa mutta innolla odotin lähtöä ja uusia kokemuksia. Tiistaina lähdin Italialaisen opettajan kanssa tutustumaan työpaikkaan missä teen kuntoutuksen työssäopin, vanhainkodissa.Päivän aikana kierrettiin työpaikkaa, minulle kerrottiin mitä yleensä päivän aikana tapahtuu sekä työpaikan sääntöjä ja tapoja ja sain tutustua asukkaisiin. Asukkaita on hyvin erikuntoisia sekä ikäisiä, jonka koen hyväksi asiaksi koska uskon että pääsen siten näkemään paljon. Keskiviikosta perjantaihin työskentelin kahden työntekijän kanssa jotka myös innokkaasti opetti Italiaa minulle josta olin todella innoissani. Työ tehtäviä oli asukkaiden avustamista päivittäisissä toiminnoissa kuten esimerkiksi suihkussa ja syömisessä avustaminen sekä luettiin lehteä,juteltiin sekä vietettiin aikaa asukkaiden kanssa. Iloinen yllätys oli että osa asukkaista puhuu englantia ja heidän kanssa sitten enemmänkin juteltiin. Pidän paljon tästä työpaikasta koska hoitajilla on aikaa keskustella , laulaa , käydä ulkona ja tehdä paljon asioita asukkaiden kanssa. Hoitajille on tärkeää työpaikalla että he ovat iloisia ja siten välittää sitä asukkaille jotta asukkailla olisi mahdollisimman hyvä päivä ja mukava olla. Asukkaita arvostetaan ja eettisiä periaatteita pidetään hyvin tärkeinä työpaikalla. Työpaikalla hyödynnetään paljon moniammatillista osaamista, teemme yhteistyötä sairaanhoitajien , fysioterapeuttien sekä lääkärin kanssa. 24.4 päivä pääsen päiväksi katsomaan ja mitä fysioterapeutti tekee yhdessä vanhusten kanssa.

[ Muokattu: keskiviikko, 25. huhtikuuta 2018, 10:54 ]

Kommentit

     
    Kuva: TOIVONEN NINNI
    TOIVONEN NINNI - torstai, 29. maaliskuuta 2018, 17:02
    Kaikille Internetin käyttäjille
    Valmistautuminen Kreikkaan on mennyt hyvin, tosin sain vuosisadan flunssan riesakseni, joten tämä viikko on mennyt käytänössä vällyjen välissä... Mutta onneksi nyt eikä sitten harjoittelun aikana *kop kop kop*
    Olin vielä viime viikolla ambulanssiharjoittelussa Helsingissä, enkä sen aikana ehtinyt juuri tulevaa vaihtoa miettiä. Nyt kun se harkka on taputeltu, niin vaihtoon lähteminen on ollut taas päällimäisenä mielessä. 
    Olen lähdössä siis Kreikkaan, Ateenaan ja harjoittelupaikkani on Metropolitan Hospital. Odotan vaihtoa innolla, sillä en ole aiemmin Kreikassa käynyt. On myös mielenkiintoista päästä työskentelemään isoon yksityiseen sairaalaan ja tutustumaan heidän terveydenhuoltoonsa. Tein ensimmäisen osaamisalan työharjoittelun ison keskussairaalan päivystyksessä, joten sieltä on ainakin hieman kokemusta sairaalaympäristöstä. 
    Lähden tiistaina iltapäivällä Suomesta ja olen vasta puolenyön aikoihin Ateenassa. Perjantaina 5.4 on ensimmäinen "työpäiväni".  

    Kreikan kieltä on olen yrittänyt opiskella jonkin verran, mutta kirjaimet tuottavat vielä vaikeuksia.. Osaan jotenkin esittäytyä, ja muutaman numeron osaan sanoa. Lukeminen ei vielä suju :D Mutta en ota siitä ressiä, kanniskelen sanakirjaa sitten taskussa ja pyydän paikallisia puhumaan hitaasti tai mahdollisesti englanniksi. Haluan kuitenkin oppia kreikan kieltä ja ainakin sellaiset perusfraasit, joilla tulee toimeen. 
    Ajattelin että päivittäisin blogia ainakin kerta viikkoon, mutta todennäköisesti kaksi kertaa viikossa, sekä keskiviikkoisin että sunnuntaisin. Seuraava postaus tosin tulee Kreikasta!

    Oikein hyviä pyhiä kaikille ! 

    Yhdistetty Kurssi: KV 2016-2019KV 2016-2019

    Kommentit

       
      Kuva: KUMM MARGIT
      KUMM MARGIT - keskiviikko, 21. maaliskuuta 2018, 14:08
      Kaikille Internetin käyttäjille

      Hei! Olen töissä Saaremaal Kuressaare sairaalassa. Töissä on ollut kiirettä ja unohdin että piti kirjoitta. Olen kuntoutus osastossa , sinne tulevat sellaiset henkilöt jotka eivät pärjää itsekseen kotona. Työpäivät alkavat kello 7 tai 8 aamulla ja riipu vuorosta ja loppu kello 16. Viikonloppu on minulla vapaata. Olen tehnyt sama työtä mitä tein omalla työpaikalla: Ruokkinut sairaita, vaihtanut vaippoja, antanut lääkeitä, hoivannut painehaavoja ja paljon muutakin. Olen paljon oppinut lisää lääkkeiden käytöstä  ja kuntoutuksesta. Olen todellaan onnellinen että pääsin sairaalan opiskeleman. Jos jotain jää epäselväksi niin opetetaan ja autetaan.   

      Kommentit

         
        Kuva: HOLOPAINEN JUUSO
        HOLOPAINEN JUUSO - maanantai, 13. marraskuuta 2017, 10:34
        Kaikille Internetin käyttäjille

        nii  että synttärit

        Kommentit

         
        kuvas mun v16 biturbo 576whp e63 brabus et joo
        VORNANEN PETRO - perjantai, 24. helmikuuta 2017, 11:28
        Kaikille Internetin käyttäjille

        Joo tänään näin sellasen ison paskakasan lumen päällä. Oli koiran jätökset heitetty lumelle :D

        Kommentit

           
          Kuva: Huovinen Jouni
          Huovinen Jouni - torstai, 17. marraskuuta 2016, 18:47
          Kaikille Internetin käyttäjille

          fdfdfdf

          Yhdistetty Kurssi: kokeluakokelua

          Kommentit

             
            Kuva: HOKKANEN TIMO
            HOKKANEN TIMO - perjantai, 26. elokuuta 2016, 18:08
            Kaikille Internetin käyttäjille

            Avainsanoja

            Lääkkeet,

            Milloin viimeksi?

            hämärää 2x pakeneva määränpää

            Kielipää VIIIINNNNNNNNNNNNNNNNN kuin

            AUTA ARMIAS, mikä vihree.

            Kommentit

               
              Kaikille Internetin käyttäjille

              Oletko tässä? Päähän koskee, Jotain silmäluomi

              la 12.11.16  EEVIL STÖÖ + Funkkaa Taikka Kuole

              eevilstoo400x278.jpg

              funkkaataikkakuole400x208.jpgFunkkaa taikka kuole.

              [ Muokattu: perjantai, 26. elokuuta 2016, 17:48 ]

              Kommentit

                 
                moi
                Aliisa Tervo - keskiviikko, 17. helmikuuta 2016, 10:44
                Kaikille Internetin käyttäjille

                Blogi

                Kommentit

                   
                  Kuva: KARPPINEN JONI
                  KARPPINEN JONI - keskiviikko, 9. syyskuuta 2015, 14:56
                  Kaikille Internetin käyttäjille

                  Onks mulla blogi?  https://www.youtube.com/watch?v=9UUPEo849_s

                  [ Muokattu: keskiviikko, 9. syyskuuta 2015, 14:57 ]

                  Kommentit